Fit Seinäjoki personal trainer - Paolo

Omasta kokemuksestani tiedän, kuinka paljon muutoksen tekeminen yksin vaatii. Yhdessä se on huomattavasti helpompaa.

 

[muutos] = substantiivi, joka kuvaa kahden eri tilanteen välistä erotusta. Voidaan kuvata matemaattisena, konkreettisena tai abstraktina. Yhteistä kaikille muutoksille on se, että uusi tilanne eroaa vanhasta - muutoksen verran.

 

Yksi kokee tarvetta kokonaiselle elämäntapamuutokselle, toinen haluaisi löytää sen joskus kadonneen ilon liikkumista kohtaan. Kolmas ehkä pohtii, uskaltaisiko venyttää mukavuusaluettaan järisyttämällä vanhoja treenitottumuksiaan, kun neljäs haaveilee kilpaurheilusta. Yhteistä heille jokaiselle on muutoksen kaipuu.

 

Muutos vaatii taakseen aina päätöksen ja päätös ehdottomasti rohkeutta. Joskus rohkeuden puute voittaa jopa palavan halun. Silloin tarvitsemme jonkun, joka auttaa löytämään tarvittavan rohkeuden meistä.

 

Haluan rohkaista sinua tekemään sen päätöksen, jota olet vielä empinyt.

Koskee päätöksesi sitten uuden askeleen ottamista kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia, treenitottumustesi järisyttämistä tai ruokavaliosi päivittämistä, olen valmis auttamaan sinua siinä.

 

Tarjoan sinulle seuraavia palveluita:

  • Yksilöllisiä tarpeitasi vastaava ruokavalio, joka sisältää ihan tavallisia puhtaita raaka-aineita: ilman ihmedieettejä tai elimistön terveen toiminnan sotkemista liian pienillä kaloreilla
  • Sinulle toiveidesi mukaan räätälöity treeniohjelma
  • Turvallinen ja asiantunteva kuntosaliohjaus sekä oikeisiin tekniikoihin että tehokkaaseen tekemiseen keskittyen
  • Pitkäkestoisempi valmennuspaketti, joka on optimaalisin etenkin sinulle, joka haluat saavuttaa tavoitteesi järkevällä aikataululla pysyvästi tai sinulle, joka et halua kehityksesi tyssäävän: voit valita 3kk, 6kk, 9kk tai 12kk mittaisen valmennuksen

 

On tavoitteesi mikä tahansa, tehdään siitä yhdessä totta! 

OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ:

Paolo Haapanen

045 7873 1869

Alla oma muutoskuvani:

image1

 

Hinnasto:

Ohjaus yhdelle
(treeni/tekniikkaneuvonta)
  60€ (60min)
Ohjaus kahdelle
(treeni/tekniikkaneuvonta)
 100€ (60min)
Ohjaus kolmelle
treeni/tekniikkaneuvonta)
 120€ (60min)
Ohjaukset myös ryhmille (hinta määräytyy ryhmän koon mukaan)
 Yksilöllinen ruokavalio  100€
 Yksilöllinen treeniohjelma  100€
 Yksilöllinen ruokavalio sekä treeniohjelma  180€

Huom. hinnat eivät sisällä mahdollista salimaksua!

Valmennuspaketit:

3kk valmennuspaketti 447€
6kk valmennuspaketti 834€
9kk valmennuspaketti 1161€
12kk valmennuspaketti 1428€

 

Valmennuspaketit sisältävät:

  • Ohjauksia seuraavasti: (3kk:n paketti 6 ohjausta, 6kk:n paketti 12 ohjausta, 9kk:n paketti 18 ohjausta, 12kk:n paketti 24 ohjausta)
  • Yksilöllisen ruokavalion
  • Yksilöllisen treeniohjelman
  • Ohjelmien rajattomat muokkaukset
  • Tulosten analyyttisen seurannan
  • Tarvittavan tuen ja turvan

 

Valmennuspaketit (ilman ohjauksia):

3kk valmennuspaketti 350€
6kk valmennuspaketti 650€
9kk valmennuspaketti 850€
12kk valmennuspaketti 1050€
  • Valmennuspaketit sisältävät:

  • Yksilöllisen ruokavalion
  • Yksilöllisen treeniohjelman
  • Ohjelmien rajattomat muokkaukset
  • Tulosten analyyttisen seurannan
  • Tarvittavan tuen ja turvan

 

Fit Seinäjoki personal trainer - Timo

Timppa

 

 

Personal Trainer  – Elina

Personal trainer Seinäjoki – Elina

Olen 28-vuotias hymyilevä ja energiaa pursuava nainen Seinäjoelta. Treenaaminen ja hyvinvointi kokonaisuudessaan ovat intohimoni. Rakastan monipuolista ja tehokasta Crossfit -harjoittelua ja taas ravintopuolella minua kiinnostaa oikeanlaisen ravitsemuksen vaikutus hyvään oloon sekä terveyteen. Kokonaisvaltaisuus on se oma juttuni. 

Valmentajana olen innostava, motivoiva, sekä tarpeeksi vaativa, koska tavoitteisiin pääseminen asiakkaan kanssa vaatii myös tietynlaista jämäkkyyttä ja määrätietoisuutta. Kouluttauduin Personal traineriksi vuonna 2013 (Trainer4You). Neljän vuoden aikana olen kerryttänyt ammattitaitoa ja kokemusta ja osaan löytää yhdessä asiakkaasta potentiaalin saavuttaa haaveilemansa tavoitteet.

Yhdeksi tärkeäksi vahvuudekseni koen sen, etten ole aina ollut liikunnallinen, vaan aikoinani olin liikuntaa lähes viimeiseen asti kartteleva nuori, joka söi miten sattuu. Kuuluin sohvaperunoiden joukkoon, mutta löysinkin liikunnan vasta nuorena aikuisena. Olen kokenut kaiken sen ja osaan oman tarinani kautta motivoida lähes kenet tahansa toisenkin löytämään terveellisten elämäntapojen ilon.

Lisäksi toinen vahvuuteni on monipuolisuus ja ikuinen halu oppia uutta. Pystyn tarjota asiakkaalle erityyppisiä treenimuotoja, kuten kehonpainoharjoittelua, vapaapainoilla treenaamista tai vaikka rinnallevedon tekniikkaa ja käsilläseisontaa. Asiakaskuntaani ovat niin elämäntapamuutosta haluavat painonpudottajat, kiinteytyjät, lihastenkasvatusta havittelevat kuin suorituskykyään kasvattavat henkilöt.

Löydetään yhdessä sinun tapasi elää energistä ja terveellistä elämää. Tehdään se matkasta nauttien. Uskalletaan välillä hypätä epämukavuusalueelle ja huomataan, miten upealta tuntuu kehittyä ja saavuttaa ehkä asioita, joista et ole uskaltanut edes uneksia.

Elämällä voi olla mitä upeampia yllätyksiä annettavanaan, kun vain annat sille mahdollisuuden. 

Ota yhteyttä ja räätälöidään juuri sinulle sopiva valmennuskokonaisuus. Tee päätös aloittaa nyt ja tehdään sinun haaveistasi totta!

 Hinnasto:

Beginning 3kk 199€/kk (sisältää 6 tapaamista)

Beginning Power 3kk 289€/kk (sisältää 10 tapaamista)

Beginning Intensive 6kk 189€/kk (sisältää 12 tapaamista)

Beginning Pro 6kk 279€/kk (sisältää 20 tapaamista)

* kaikki paketit sisältävät ruokapäiväkirja-analyysin, räätälöidyn ruokavalion, treeniohjelmat, yhteydenpidon sekä henkistä hyvinvointia ja motivaatiota lisääviä harjoitteita.

Personal Trainer  – Jessica

d6dcbfc6 fa7f 46c6 a0c7 90531885758e

Moi! Olen Jessica Hekkanen, ammatiltani  fysioterapeutti, PhysioTrainer sekä hyvinvointialan yrittäjä. Intohimoni on (kliseisesti) hyvinvoinnin edistäminen ja uskonkin, että hyvinvointi on elämäntapa, jota edistetään päivittäisillä teoilla, eikä kerran vuodessa kahden kuukauden ajan. Uskon oikeanlaisen ravinnon, liikunnan ja levon sekä hyvän ja seesteisen mielen olevan avaimet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja näitä kaikkia säännöllisesti harjoittamalla muutos parempaan on väistämätön. Haluankin auttaa sinua edistämään hyvinvointiasi hyvällä fiiliksellä juuri sinulle sopivalla tavalla!

Nykyisiin harrastuksiini kuuluu CrossFit ja taustalta löytyy kuntosaliharjoittelua ja tanssia (niin tangon kanssa kuin ilmankin) sekä kilpauintia. Siksi uskon, että minulla on tarvittavat työkalut auttaa sinua löytämään sinulle sopiva tyyli harjoitella, olitpa sitten vasta-alkaja tai uutta näkökulmaa harjoitteluun kaipaava.

 Mieti hetki unelmiesi elämää; mitä se sisältää ja mitä sen eläminen merkitsee sinulle. Mikä sinulle on tärkeää? Mikä saa sinut tuntemaan olevasi elossa?

 Ole rohkea. Sinulla on vain yksi elämä. Rakasta itseäsi niin paljon, että teet asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Olet sen arvoinen.

 

Jessica Hekkanen

-Fysioterapeutti

-PhysioTrainer

-Hyvinvointivalmentaja

- 050-5126863

 Seuraa mua Facebookissa (Wellness with Jessica) ja Instagramissa (wellnesswithjessica_).

Ps. Tällä hetkellä olen erikoistumassa äitiysliikuntaan ja suoritan parhaillaan aiheeseen liittyvää lisäkoulutusta. Niin odottavat kuin jo synnyttäneet äidit stay tuned! ;)

 

Hinnastoni on suuntaa antava! Jokainen paketti määritellään SINUN tarpeillesi sopivaksi.

 

Starttipaketti 199€ sisältää:

Alkukartoituksen

Liike- ja liikkuvuustestit

2 tapaamista

Treeniohjelma

 

3kk paketti 225€/kk sisältää:

Alkukartoituksen

Liike- ja liikkuvuustestit

6 tapaamista

Treeniohjelman ja -jaksotuksen

Ravinto-ohjauksen

Viikottaisen tuen valmentajaan

 

 

Personal Trainer  – Antti

AJ Kuva Sivuille

Olen 26-vuotias liikunta-alan ammattilainen. Valmentajana olen iloinen, positiivinen, helposti lähestyttävissä ja sopivan vaativa. Urheilu on aina ollut lähellä sydäntäni. Olen harrastanut monia urheilulajeja kilpailutasolla mm. yleisurheilua, hiihtoa, lentopalloa, jääkiekkoa ja tällä hetkellä pelaan vielä pesäpalloa. Lisäksi omistan pitkän kokemuksen kuntosalilla treenaamisesta. Monipuolisen lajitaustani ansiosta minulta löytyy ammattitaitoa tehdä jokaiselle tuloksia saavuttava henkilökohtainen harjoitusohjelma.

Valmentamisessa on tärkeää ottaa huomioon, että jokainen ihminen on omanlainen. Aloittelija tai enemmän treenannut. Ota rohkeasti yhteyttä lähdetään yhdessä treenaamaan kohti sinun tavoitetta.

PUH. 050 3023339

SÄHKÖPOSTI: 

 

 

Tutustu veloituksetta

Lähetä meille yhteystietosi ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian sähköpostitse. 

Tutustumiskäynti ei sido sinua mihinkään.

Yhteydenottolomake

Täytä etunimesi
Kirjoita sukunimesi
Tarkista sähköpostisosoitteesi
Tarkista puhelinnumerosi