Ole Fit

YOGAFUNC

YOGAFUNC on konseptitunti, jonka on luonut ryhmäliikunta-ammattilainen ja astangajoogaopettaja Jocke Salokorpi.
YOGAFUNC treeni on tehokas ja monipuolinen. Tuntia ohjataan motivoivaan musiikkiin, joka vaihtuu kolmen kuukauden välein. YOGAFUNC tunnin liikkeet ja sarja perustuvat astanga joogaan, mutta tunnilla käytetään myös funktionaalisen treenin liikeitä, esimerkiksi keskivartalo ja ylävartalon voima osiossa. YOGAFUNC ei luonnollisesti ole perinteinen joogatunti. Jooga-asanoiden ja liikkumisen lisäksi yksi tärkeimmistä elementeistä on ilo. YOGAFUNC tunnilla löydät varmasti takaisin liikkumisen ilon.

YOGAFUNC tunnin ensimmäinen ohjelma lanseerattiin naapurimaassa Tallinnassa keväälllä 2011, josta lähtien se on pikkuhiljaa kasvanut.
Vuosi 2015-2016 on ollut YOGAFUNC tiimille muutosten vuosi, sillä ensimmäiset ohjaajat kouluttautuivat, Suomessa, Italiassa ja Latviassa.
Jocke Salokorpi
Jocke  on suuriman osan elämästä asunut Suomessa ja tehnyt liikunnanalalla töitä eri kuntoklubeilla (Alexium, Liikuntaympyrä, Wellness, SATS) vuodesta 1998 lähtien ja LesMills kouluttajana v 2003-2006.
Vuonna 2007 Jocke muuttii Tallinnaan ja perusti Tallinnaan Viron ensimmäisen astangajoogakoulun. Siellä hän opettaa vielä tänäpäivänäkin ja kouluttaa uusia ohjaajia.
www.yogafunc.com sivuilta löytyy lisätietoa YOGAFUNC:ista.
Tässä myös YOGAFUNC tunnin esittelyvideo, joka löytyy täältä

Mover VSP (Vatsa-Selkä-Pakara)

Tehokas lihaskuntopainoitteinen "täsmätunti" vatsa-, selkä- ja pakaralihaksille. Tunti alkaa selkeällä alkulämmittelyllä, lihaskunto-osuudessa keskitytään vatsa-, selkä- ja pakaralihasten vahvistamiseen ja lopussa lyhyet venyttelyt. Tunti voidaan tehdä oman kehon painolla tai lisäpainoja (kahvakuula, levypainot) käyttäen. Tunti ei sisällä haastavia askelsarjoja.

Mover Kahvakuula

Toiminnallisen harjoittelun tunti jossa vastuksena käytetään yhtä tai kahta kahvakuulaa. Tällä tunnilla harjoitat lihaskestävyyttä, voimaa ja nopeutta sekä kehon syviä lihaksia. Kahvakuulaharjoittelu sopii sekä naisille että miehille, eikä sen aloittaminen vaadi aikaisempaa kokemusta kahvakuulasta tai lihaskuntoharjoittelusta.

Mover Pump

Lihaskuntoharjoittelutunti levytangon ja käsipainojen avulla. Liikkeet on suunniteltu myötäilemään musiikkia ja tuntirunko on suunniteltu loogiseksi ja fysiologisesti järkeväksi kokonaisuudeksi.

Mover Step

Tällä tehokkaalla step-tunnilla on nähtävissä aerobicin ja muiden perusjumppatuntien liikemaailmaa, tehokkaita ja selkeitä lihaskuntoharjoituksia
ja 
kehonhallintaa. Tuntikokonaisuus on tehokkuudestaan, vauhdistaan ja vaihtelevuudestaan huolimatta selkeä ja rento. Musiikit vaihtelevat tunninaikana ja liikkeet ovat aina suunniteltu myötäilemään musiikkia. Tunnilla käytetään vastuksena oman kehon painoa ja step-lautaa. Tunti jakaantuu alkulämmittelyyn, sykkeen nosto-osioihin, lihaskuntoharjoituksiin ja loppuvenyttelyyn.